Junalla Galleen. 2nd class.

Intian viisumi

Colombo 29.10.15

Ei auttanut itkut markkinoilla, Intian viisumi oli hommattava yhden ainoan koneen vaihdon vuoksi. Eli ei voida matkustaa Delhissä kotimaan terminaalista ulkomaan terminaaliin ilman viisumia!!! Kyllä on käynyt mielessä ja tainnut tulla sanottuakin pari valittua sanaa kyseisestä maasta. 

Joten aamu varhaisella Intian embassyyn tuktukilla. Siellä vaan puisteltiin päätä että ei täältä, neuvoivat sentään mistä ja sanoivat että viisumi on oltava. Onneksi paikka missä anomus tehtiin, oli aika lähellä tien toisella puolella. Siinä vierähti reilu tunti kun väännettiin hakemusta kolmen virkailijan voimin. Hakemukseen tuli mm äidin syntymäpaikka ym tärkeitä tietoja. Valokuvia meillä oli nippu mutta ne eivät käyneet koska piti olla VITIVALKOINEN tausta. Kuvissa oli vaaleanharmaa tausta. 

Sitten seuraavaan toimistoon. Tuktuk kuski nyökytteli että tietää paikan ja oli ajettu kaksi minuuttia niin se alkoi kyseleen että mihin sitä oltiinkaan menossa. (Niin on muuten käynyt joka ikinen kerta kun on tuktukilla johonkin menty. Miten lie osataan valita niin vaikeita paikkoja vaikka itseasiassa seilataan tätä yhtä Galle roudia edestakaisin) No, ajeltiin edestakaisin ja ainakin neljä kertaa samasta liikenneympyrästä ja herra kävi kysymässä useita kertoja. Ei kuitenkaan löytynyt, hypättiin yhden kadun kulmassa pois ja alettiin itse kyseleen. Lopulta löytyi ja resepsuunin poika oli niin ihastunut Suomeen että ei oikein edes saanut asiaa hoidettua. Ei ollut käynyt kuitenkaan mutta kova halu ois (jos löytyisi maksaja 😊)  Sanoi myös että vihaa Intiaa. Sehän sopi meille. No virastossa asia meni aika kivuttomasti reilussa tunnissa. 

Kaiken tuskan, hien ja rahanmenon, yhteensä 44€, jälkeen saatiin asia siihen malliin että odotamme nyt päätöstä ja passi pitää viedä sinne ja hakea seuraavana päivänä viikon parin kuluttua. Onneksi eivät ota ulkomaalaisilta passia pois, sitähän tarvii täällä kokoajan. 

Kuten jo totesin, Intia ei kovin korkealla suosikkílistalla ole eikä enää IKINÄ sinne!!! Kaikesta huolimatta kävi niin että kun pääsimme toimistosta ulos, nälkä oli jo kova ja mikäs muu vastaan tuli kuin Intialainen ravintola!!!! Sinne ;)

Colombo on aika tylsä kaupunki. Kuuma ja mieluinen, ei juurikaan mitään nähtävää. Srilankalaiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Erittäin monia kiinnostaa mistä olemme ja Suomi kuulostaa olevan täällä tykätty maa. Turisteja näkyy tosi vähän, varmaan ne on muualla kuin Colombossa ja muualle mekin suunnistamme heti huomenna aamujunalla. 

Viisumiongelmia

Tänään 27.10 on aika vaihtaa maata. Opas oli hommannut meille kyydin kentälle (kuului pakettiin). Hakija tuli oikeaan aikaan ja pikkuruinen taksi täyttyi meistä ja rinkoista. Matka sujui jouhevasti kun tiellä vähemmän liikkujia bensapulan vuoksi. Pulaa on myös kaasusta ja se on vaikeuttanut mm. monien ravintoloiden toimintaa. Moni tilaama ruoka jää saamatta kun ei ole kaasua. Aika moni valmistaa ruokia avotulella. Luovia nämä nepalilaisen kyllä ovat, ei taida ensimmäistä kertaa olla tällaisia ongelmia. 

Takaisin matkantekoon. Kun menimme tsekkaamaan itseämme sisään meille sanottiin että meitä ei päästetä Intiaan koska meillä ei ole sinne viisumia ja joudutaan lentämään sisäinen lento siellä (Delhi-Mumbai). Siinä sitten ihmeteltiin että mitä tehdään. Tuli isompi pomo paikalle ja alkoi järjestämään asioita. Saatiin lento suoraan Mumbaihin ja sieltä jatko Colomboon. Maksua tuli 50€ per nenä lisää. Kymmenen pistettä nepalilaisille kun hoitivat asian sähäkästi ja hyvin. Ehdittiin juuri koneeseen. En usko että Delhissä olisi ollut noin ongelmatonta, tullessa sen totesimme. Nepalilaiset on jotenkin paljon auttavaisempia ja asiat hoituvat heiltä paremmin. Matkalla oli sitten välilasku Varanasissa missä tankattiin kone koska Kathmandussa tankkaaminen ei onnistu. 

Täytyy sitten alkaa selvittämään paluulentoa koska silloin on sama ongelma tiedossa. Joko hankkia viisumi mikä ei huvittaisi yhtään tai vaihtaa lentoa. En kyllä ikinä matkusta ainakaan Intiaan enää, sen verran monimutkainen maa on!!

Nyt Mumbain kentällä aivan äimistyneenä kun täällä on niin hienoa ;)

Kathmandussa jälleen

Saavuttiin Kathmanduun iltapäivällä. Matkaa oli 165 km, aikaa meni 6.5h. Bussi oli turistibussi mutta turisteja oli neljä meidän lisäksi. Kukaan ei kuitenkaan seisonut käytävällä vaikka porukkaa oli paljon. Nepalilaisia mahtuu neljä kahden ihmisen penkille, niinpä kaikille järjestyi istumapaikka. Täällä ei varmasti tiessä ole viittä metriä enempää tasaista yhteen painoon ja se tuntuu kyydissä kun kokoajan jarrutetaan ja kaasutellaan ja kyyti on melkoista höykkyytystä. Lisäksi tiellä liikkuu erinäisten kulkuneuvojen lisäksi lehmiä, vuohia, koiria ym. Matkalla pysähdyttiin paikalliseen ravintolaan ja syötiin keskinkertaisella ruokahalulla dalbatia seisovasta pöydästä. Ihan kaikki EU-direktiivit eivät toteutuneet hygienian suhteen. Ihan mukavasti matka meni ja tultiin samaan hotelliin mistä lähdettiin. Tämä on luxushotelli kaikkien majapaikkojen jälkeen!!! Lakanoissa voi nukkua :)

Jäänyt muuten mainitsematta että vaelluksella koettiin yksi maanjäristys. Oli mahtavaa kuminaa, oltiin ihmeissään että mitä vaikka tuo tuli kyllä mieleen. Tärinää ei tuntunut. Uutiset sitten vahvistivat asian. Useita kertoja kuultiin jää- ja lumivyöryjjä vuorilta. Kyllä niistäkin ääntä lähti. Vuorien kanssa ei leikkimistä ole. 

Aika täällä Kathmandussa on toisaalta ollut vähän ajan tappamista. Shoppailtu ja käveleskelty kaupungilla. Hommattiin meidän oppaallekin uudet asiakkaat, yksi saksalainen pariskunta. Lähtevät samalle reitille Lokin kanssa ja Dipu lähtee myös. Tänään lähetetään ylimääräistä kampetta postina Suomeen. Peukut pystyyn että tulevat perille.

Parhaat naurut saatiin kun Marja kävi kampaajalla leikkauttamassa etuhiukset. Koko kaupungista oli sähköt pois ja muutama tuikku valaisi siellä täällä kaduilla. Käveltiin pimeää kujaa ja siellä oli pikku koppi jossa kolme ukkoa. Vastaanotto oli ystävällinen ja ilahtunut. Katossa paloi pieni lamppu, aurinkoenergialla. Tuoliin istumaan ja viitta päälle. Äijä kasteli koko tukan, Marja vähän säikähti että edestä vain. Sitten se otti kamman mikä oli joskus ollut punainen. Ruostuneet sakset mutta yllättävän terävät. Tukasta lähti monta senttiä, aika lyhyet tuli etuhiuksista. Leikkaustoimenpiteeseen meni ehkä puolitoista minuuttia. Sitten alkoi pöyhyytys ja koko pään ja hartioiden sekä selän ja käsien hieronta. Tuotiin tyyny mitä ei myöskään oltu taitu ihan vähään aikaan pesty, siihen piti nojata. Kampaaja otti välillä vauhtia peräseinästä. Hieronta kesti ainakin varttitunnin. Hintapyyntö oli 200 rupiaa eli 1.60€ mutta Marja oli höylinä ja maksoi 2.17€. Äijän ilme oli näkemisen arvoinen kun niin hyvän hinnan sai. Harmi kun ei ole kuvaa.

Muutenkin parhaat kuvat on kamerassa tai puhelimessa enkä osaa siirtää niitä tähän. 

Käytiin syömässä paikallisessa ravintolassa, siis turistialueen ulkopuolella. Tilattiin kanapizza, Coca-Cola light ja kahvi ilman sokeria. Saatiin tonnikalapizza, tavallinen cocis ja kahvi runsaan sokerin kera :)

No, hinta koko aterialle vähän alle kolme euroa.

Viimeinen yö Nepalissa. Tosi kiva reissu on ollut mutta tää on nyt nähty ja kohti uusia seikkailuja. Huomenna lento Delhi - Mumbai - Colombo. Siihen menee vaihtoineen koko iltapäivä ja yö. 

Uusi todistus CV:hen.

Shoppailemassa. Harmi kun isännän kuorsaus ei kuulu kuvassa. Kauppa käy nukkuessakin.

Lihaa kaupan :)

Roskaaminen täällä on aivan uskomatonta. Bussin ikkunasta lentää kaikki ulos ja tienvarret ovat sen näköisiä. Jokeen kipataan roskapöntöt jne. Jätevuoria on siellä täällä. Mikä muuttaisi näiden ihmisten asenteen???

Käytiin apinatemppelissä. Aika korkea kukkula, portaita riitti. Apinoita samoin. Hyvät näköalat kaupunkiin.

Apinatemppelin seutukin on kärsinyt maanjäristyksestä. 

Chitwan

Nyt on kävelyt toistaiseksi kävelty, tulikihan sitä tepasteltua pari sataa kilometriä ja 14 päivää. Kilometrejä täällä tosin ei paljon lasketa eikä tuntivauhti varmasti välillä päätä huimannut kun kivuttiin jyrkkää ylös tai laskeuduttiin alas. Täällä mitataankin matka ajassa. Tunteja ei tullu laskettua. Jalat kyllä eilen jo alkoi laittamaan hanttiin ja ovat nyt ansaitulla levolla.

Besisaharissa oltiin yksi yö ja tavattiin vielä joitain joita nähtiin reitillä. Samoin hollantilainen viiden hengen camping porukka. Heillä oli kaksikymmentä avustajaa. Kyllä se melkoinen karavaani olikin kun kulkivat polulla. Nyt tulivat kolmella jeepillä melkein kolmasosan matkasta ja ihmettelivät suuresti kun me oli kävelty.

Dipa kantajamme kävi parturissa ja osti uuden paidan ja lähti festivaalien viettoon kotikylään.

Pari päivää jäi puuttumaan alkuperäisestä suunnitelmasta ja tultiin Chitwan kansallispuistoon. Matka oli nyt huomattavasti miellyttävämpi kun tultiin microbussilla. Siinä oli 15 paikkaa mutta parhaimmillaan sisällä oli 29 ja katolla en tiedä montako mutta ainakin muutama kolinasta päätellen. Eli tiivis oli tunnelma nytkin mutta ei niin paha kuin bussissa. Yhtään eläintä ei ollut. Kuski ja apupoika huuteli ihmisiä kyytiin mutta onneksi olivat menossa muualle. Kyytiin otetaan sen verran kuin sinne haluaa, ei sen verran kuin sopii. Onnellisesti kuitenkin perille päästiin, lopussa piti mennä vielä kahdella eri pikkubussilla. Oppaamme Lok on meidän kanssa täällä mikä hyvä. 

Mekin ostettiin juhlavaatteet, Marja housut ja minä leningin (4.5€). Illalla oli kulttuuriesitykset, lähinnä erilaisia tansseja. Strutsitanssi oli paras, muiden kohdalla hamuilin korvatulppia repusta mutta en kehdannut laittaa. Tilaisuus kesti tunnin. 

Seuraavana aamuna jännittyneenä bongaamaan villieläimiä. Kanootilla noin 40min krokotiilejä kuhisevassa joessa, näimme kolme. Kanootti oli pitkä kapea yhdestä puusta käsin tehty vene jota ohjattiin puukepillä. Perille saavuttuamme opas piti esitelmän miten kiivetä puuhun jos tulee sarvikuono ja mitä muuta tehdä tiikereiden, villisikojen ym kohdatessa. Niinpä odotukset olivat suuret mutta saldo jäi laihaksi. Yksi sarvikuono piileskeli kaukana heinikossa, muutama kauris hypähteli pakoon. Kauniita lintuja nähtiin. Tiikerin jälkiä ja jätöksiä useita ja olivat ihan tuoreita. Kuumaa ja kosteaa viidakossa oli. Lopuksi käveltiin kylään noin 5km 35 asteen helteessä. 

Lounaalla oli vaihteeksi makaronia, lasagnen muodossa. Nepalilaiset syövät vain yhtä ruokaa päivästä toiseen, Dal bat. Siksipä ehkä ruokalista ei ole kovin monipuolinen. Tai on se, ruoat on jaoteltu: makaroni, pasta, spagetti, lasagne, nuudeli. Lisäksi on riisipohjaista jotain. 

Iltapäivällä oli elefantilla ratsastusta puolitoista tuntia. Meidän elefanttikuski oli veikeä pikku ukko. Mentiin joen yli ym. Yhtäkkiä alkoi kauhea kiljuminen ja kaikki elefantit saivat jonkin kohtauksen, ääntelevät ja tömistelivät, kärsä ja korvat heiluivat. Iso sarvikuono lymyili viidakossa ja kait ne sitä pelotteli. Meidänkin elefantti pani juoksukisoja. Marja luuli loppunsa jo lähestyvän :) On se elefantti kyllä aika vaikuttava kulkija tuolla metsässä. Yksi krokotiilin nokka nähtiin vielä ja muutapa ei. 

Nyt kohti Kathmandua bussilla. Luvassa on tosin turistibussi. Jospa tungos ois vähäisempää. Nähtäväksi jää! 

Tässä meidän juhlalook :) 

Rinkasta löytyi vain vaelluskamppeita ja nekin likaisia.

Meidän reitti. En tiedä näkyykö. Veitsi&lusikka on lounaspaikka ja sänky yöpaikka. 

Alamäkeä

19.10.15

Huiputuksen jälkeen on tultu alaspäin vauhdilla. Vajaassa parissa päivässä nähtiin kaikki ilmastovyöhykkeet lumihuippuisten rinteiden jälkeen kuuset, männyt ja katajat. Nyt ollaan tropiikissa, lämpöä taas n. 30 astetta. Alaspäin on tultu 4.5km. Alastulo ei kuitenkaan tarkoita suoraan alas vaan välillä noustaan ylös että saadaan taas tulla alas entistä enemmän. Eli Nepal Fiat. Hiki valuu kävellessä. 

Huomenna onkin viimeinen kävelypäivä. Sama reitti mutta käveltiin pari päivää nopeammin ja lähdetään Chitawan kansallispuistoon katselemaan eläimiä. Ja Dipu pääsee festivaaleille. Täällä on kuulemma sellaiset tulossa, vuoden suurin juhla. Ihmisillä on jo punaisia täpliä otsassa ja nähty monta teurastusta, vuohen tai buffalon, tien varressa. Festivaaleilla syödään hyvin. Kaikki pyrkivät menemään kotikyliinsä. 

Larke passin eli huipun jälkeen matkanteko on ollut luksusta siinä mielessä että majapaikat ovat paljon parempia. Sähkö tulee ja jopa lämmin suihku mikä on ollut yllätys. Ja vielä suurempi yllätys että wifikin löytyy monesta majatalosta. Ollaan siis Annapurna reitillä ja täällä turisteja vilisee ja se näkyy palveluissa. Kylät on paljon siistimpiä ja kehittyneempiä kuin huipun toisella puolen. Myöskin maanjäristyksen tuhot ovat hyvin vähäisiä. 

Se hyvä puoli korkealla ja kylmässä oli että hämähäkit ja muut suuremmat ja pienemmät otukset loistivat poissaolollaan. Täällä niitä taas on. 

Hieno ja monipuolinen vaellus kaikenkaikkiaan sekä kivat opas ja kantaja. Onhan tässä kahden viikon aikana jo ehditty paljon yhdessä olla ja monet unot pelata. 

Tätä on syöty aika monta kertaa!!

Tyypillinen riippusilta

Aamupalalla

Huiputus

Tänään 16.10 on se suuri päivä kun saavutettiin reissun korkein kohta, 5180m. Aamulla ennen viittä lähdettiin kävelemään otsalamppujen valossa. Tähtitaivas oli uskomaton. Pakkasta ja lunta maassa. Nousua 800m ylöspäin. Aikaa meni noin 5 tuntia sillä välillä oli tasaista kävelyä ja lumessa tarpomista. Joka askel tuntui, etenkin ylösnoustessa. Päätä vähän särki ja jopa niistäminen hengästytti sanoi Marja. Mutta vaivannäkö kannatti, maisemat olivat upeat! Meillä oli todella onnea sillä eilen pyrytti lunta ja jopa opas oli todella vakavana päästäänkö jatkamaan matkaa lumivyöryvaaran vuoksi mutta aamulla olikin selkeä ilma. Kylmä oli myös.

Yövyttiin 4500 metrin korkeudella ehkä ankeimmassa paikassa ikinä. Huone oli kuin kellari, maalattia ja likainen ja kylmä. Ruokailutila oli toisessa rakennuksessa missä mykkä kokki loihti todella maukkaita ruokia todella alkeellisissa oloissa. Kyykkyvessa oli luku sinänsä sen kummemmin kuvailematta. Reissun aikana yhdessä paikassa on ollut normaali pönttö, muuten on kyykitty.

Tänään sitten huiputuksen jälkeen oli 1.6km lasku ja saavuttiin pieneen kylään missä odotti aivan ihana yöpaikka. Meillä on oma mökki, mikä siisti ja valoisa. Tähän asti paras ja yllätys yllätys kuuma suihku, aurinkoenergialla lämpeni vesi. Eipä tässä on pystyny muutamaan päivään peseytyäkkään jääkylmällä vedellä lähes pakkaslukemista. 

Nyt on aika kuitti olo sillä tämän päivän saldo oli kymmenen ja puoli tuntia kävelyä kivikkoisessa ja etupäässä lumisessa maastossa ylös ja alas. Aamu neljältä syötiin omeletti ja sitten matkalla oli teltta missä nuudelikeitto yhden maissa. 

Reitti on vaeltajien puolesta todella rauhallinen. Muutamia vain. Eilen vietettiin päivää mukavan sveitsiläispariskunnan kanssa. Unoa on pelattu oppaan eli Lokin ja kantajan eli Dipun kanssa, 

Puhelin ja netti eivät ole edelleenkään toimineet. Huomenna ehkä ensimmäiset signaalit puhelimeen. Netti ehkä sitten Kahtmandussa. 

13.10

Neljä päivää on taas vaellettu ylös ja alas. Päivät menevät saman kaavan mukaan. Monenlaista mielenkiintoista on nähty. 

Tänään lepopäivä, totutellaan ohuempaan ilmaan ja pari yötä tässä alkeellisessa vuoristokylässä 3560m korkuisella. Ilmanala on muuttunut täysin, enää ei tarvi hikoilla ja yöllä lämpö laskee nollan tuntumaan, niin ulkona kuin huoneessakin. Harmittavasti parina päivänä ollut pilvistä eikä lumihuiput oikein näy. Toivottavasti onnemme kääntyy taas. Paikalliset sanovat että ilmasto on täälläkin muuttunut etenkin maanjäristyksen jälkeen. En tiedä miten vaikuttaisi mutta sitä mieltä ovat. Monsuunikautena ei satanut juuri ollenkaan vaikka yleensä sataa paljon ja rankasti.

Elämä kylissä on kyllä uskomattoman alkeellista. Tavara tulee aasien selässä, kaikki tehdään käsin. Vesi tulee yhdestä tai kahdesta hanasta koko kylään tai joesta. Ja kaikkialla on likaista. Ihmiset asuu hökkeleissä, jopa täälä kylmässä. 

Nyt oli ensimmäinen lämmin suihku sitten Kathmandun. Vesi lämpeni aasien tuomalla kaasulla. Hyvältä tuntui. Seuraava onkin sitten taas Kathmandussa varmaan.

Kolmen päivän päästä huiputus, 5200m ja sitten alaspäin ja lämpimään taas. Nyt pitää lopettaa että ei sormet jäädy.

9.10.15

Vaellettu kolme päivää kuumassa ja aurinkoisessa säässä. Aamulla ylös klo 6.40, aamupala klo 7 ja matkaan 7.30. Joka päivä sama rytmi. Ruuatkin melkein samat, makaroni alkaa jo pursuta korvista mutta vielä ois 13 päivää makaronin syöntiä jäljellä. Maisemissa ei valittamista ole. Vielä ei varsinaisia lumihuippuja ole nähty kuin vilaukselta. Tämä alue on yksi pahimmin tuhoutuneista alueista maanjäristyksen aikana. Paljon tyhjiä kyliä missä romahtaneiden taloja. Maanvyörymien alle jääneitä paikkoja. Surullista katseltavaa. Ihmiset menettäneet elinkeinonsa kun hotellit ja kaupat hajonneet. Uutta yrittävät rakentaa ja jaksavat hymyillen sanoa namaste eli hyvää päivää. Ollaan harvoja vaeltajia täällä. Muutamia vastaantulijoita on ollut, sitten tämä englantilainen mies oppaansa kanssa ja yksi viiden hengen hollantilainen porukka. Heillä kaksikymmentä avustajaa. Aikovat kiivetä maailman kolmanneksi korkeimmalle vuorelle. Yhdellä oli jo nenä paketissa kun oli jo täällä kaatunut. Tällä reitillä opas on pakollinen kaikille vaeltajille.

Reitti poikkeaa siitä mitä yleensä Manaslu circuit on tällä aluella juuri maanjäristyksen tekemien tuhojen vuoksi. Välillä tosi haastavaa, kivikkojen ylittämisiä, puolikuntoisia siltoja, kiertoteitä ym. Päivän jälkeen tietää kävelleensä. 

Yöpaikat ovat erittäin vaatimattomia mutta yllättävän siistejä. Tässä jääkylmän suihkun raikkaana tätä kirjoitan.  Puhelin kentästä ei tarvitse kuulemma haaveilla vielä reiluun viikkoon. Netti toimii sitten Kathmandussa. 

Mutta nyt päivälliselle, makaronia :)

Bussimatka

Lähdimme manaslu circuit reitille noin 9 tunnin bussimatkan päähän aamulla klo 5..45. Matka oli kamalin bussimatka ikinä. Istuimet olivat ahtaat ja porukkaa pilvin pimein. Osa roikkui ulko-ovesta, osa oli katolla ja sisäpuoli oli tupaten täynnä melkein koko bussimatkan. Meillä oli onneksi maksetut istumapaikat. Intia ei myö Nepaliin bensaa jonkin poliittisen syyn vuoksi ja siksi jouduimme odottamaan yhdessä kylässä reilut pari tuntia että saatiin bensaa. Autojonot ja hässäkkä oli melkoista eikä meteliä puuttunut. Lopulta matka jatkui ja tie muuttui soratieksi ja huononi huononemistaan loppua kohden. Ajettiin melkoisia rotkon reunoja erittäin kapealla ja huonolla tiellä. Kuski oli kyllä taitava. Väki väheni aavistuksen ja jouduttiin yhden juopon miehen silmätikuksi. Hän piti meiistä esitelmää siihen asti kun jäi pois. Muita nauratti. Itsellä ei harmainta aavistusta nistä oli kysymys. Kun bussiin tuli vähän tilaa, sisälle otettiin vuohilauma. Pelkäsin kokoajana milloin joku niistä kusee tai paskoo jalallalleni. Eipähän ehtinyt jännittää tiellä pysymistä kun jännitystä riitti tuossa kylliksi. Perille päästyämme majoituimme pieneen hotelliin mistä puolet puuttui koska se oli romahtanut maanjäristyksen seurauksena.  Kylällä oli monta rikkoutunutta taloa, osa vain kiviläjiä, osa kallellaan. Jälleenrakennusaikana menossa. Illastimme englantilaisen miehen kanssa joka tuli samalla bussilla. Uni maistui.

Täällä ollaan

Perillä

Kathmandussa pitkän ja rasittavan matkan jälkeen. Vetästiin tuossa 14 tunnin yöunet ja nyt elämä hymyilee. Aurinkokin paistaa, 27c. Huomenna 9 tunnin bussimatka paikallisbussilla reitin alkuun.

Tämä ei vielä Nepalia :) On jostain Pohjois-Norjasta syyskuun vaellukselta. Testailen tässä onnistuuko kuvien lähettäminen.

Toimiiko